Nämä sivut on pystytetty tämän hetken tarpeeseen. On täysin selvää, että kangasmaskienkin avulla voimme ehkäistä viruksen leviämistä vapaasti. Kun käytämme maskia hengitysteidemme suojana, vähennämme riskiä tartuttaa mahdollisesti oireettomana muita.
Etäisyydet on säilytettävä, käsiä pestävä ja muita virallisia ohjeistuksia noudatettava, mutta virallisista suosituksista puuttuu edelleen maskien käytön suositus, vaikka moni maa on jo siihen lähtenytkin.

Sivusto on syntynyt siitä, että välitämme ihmisistä ja haluamme tarjota paikan, jossa aiheeseen löytyy ohjeita, rohkaisua eikä vähiten yhteisöllistä tukea.
Täällä Suomessa ei olla totuttu liikkumaan maskit kasvoilla, joten monelle seikka voi olla ihan häpeäkysymys. Kun huomaamme, että muutkin käyttävät, on kynnys käyttää myös itse matalampi.

Jokainen tietenkin valitsee itse sen, mikä tuntuu suotavalta, mutta mitä useampi päätyy suojaamaan muita, sen paremmin tämä yksi lisäkeino viruksen leviämisen ehkäisemiseksi toimii.

Haluamme kääntää ihmisten perusajatausta siihen, että huomaamme kuinka ajattelemalla toisia palvelee se myös itseämme.
Se on pieni muutos siihen, että ensisijaisesti ajattelisimme, onko asiasta mitään hyötyä minulle. Hyöty tulee sen kautta, että siirrymme huolehtimaan kokonaisuudesta ja toisistamme. Kaikki mitä teemme muiden hyväksi, toimii myös omaksi hyväksemme.

Yhteinen tilanne, yhteiset tavoitteet sekä yhteinen toiminta.

Laitoin ryhmän Facebookiin: https://www.facebook.com/groups/maskitkaikille/
sekä nämä nettisivut siksi, että kansalaisilla olisi mahdollisuus löytää tietoa, kannustusta ja yhteishenkeä siihen, että voivat tehdä päätöksiä itse ja huomata, kuinka pienillä toimilla voimme ottaa vastuun itse ja toimia silloinkin, kun virallisia käskyjä ei ole jaettu.

Lisäämme tänne sisältöä vähitellen ja seuraamme yleistä tilannetta.

Pidetään toisistamme huolta ja pysytään terveinä.

Vähemmän pelkoa ja enemmän rauhan tilasta löytyvää sisäistä viisautta tähän myllertävään ajankohtaan <3

Suojaan Sinua, Suojaat Minua!

Tiimissä mukana:

Mila Boström
Anna Korhonen
Linda Ahlblad
Jaa sivu:
Translate »